Seikkailuja muilla mailla: Elämyksiä Mongolian maaseudulla

Kun kerran Mongoliassa oltiin, niin pitihän meidän päästä näkemään elämää myös UB:n ulkopuolella! Valitettavasti meillä oli vain kolme päivää aikaa, mutta onneksi hostellimme tarjosi retkiä jokaiseen makuun ja aikatauluun, ja meillekin löytyi sopiva reissu. Kahdeksan hengen seurueemme (kaikki muut olivat englantilaisia!) ahtautui minibussiin, sai mukaan paikallisen oppaan ja autokuskin ja lähti matkaan Mongolian pölyisille ja kuoppaisille maanteille. Ajoimme ensin Hustain kansallispuistoon, jossa asustaa Przewalskinhevosia eli mongolianvillihevosia. Nämä hevoset polveutuvat villeistä alkuhevosista esihistorialliselta ajalta ja ovat maailman ainoita aitoja villihevosia. Niitä ei ole luonnossa vapaana kuin muutamia pieniä laumoja. Hevosia ei todellakaan ollut helppo erottaa vuorenrinteen kivikon seasta, mutta lopulta onnistuimme bongaamaan kymmenkunta heppaa!

Oppaamme ja autokuskimme tähystävät hevosia.

Hevosia ei ollut helppo havaita (kuva Nialilta, oma zoomini ei riittänyt ihan näin hyviin kuviin)

Pakumme parkissa kansallispuistossa.

Jatkoimme matkaa kohti ensimmäisen yön majapaikkaamme, meidän oli tarkoitus yöpyä paimentolaisperheen vieraana. Pääsimme perille vasta iltahämärissä ja majoittauduimme jurttaan. Pääsimme myös maistelemaan paikallisia erikoisuuksia. Paimentolaisperheet luonnollisesti elävät pitkälti lihan ja maitotuotteiden varassa. Itse pidin kovasti kaikista maitoruoista, vaikka ne saattoivatkin olla melko erikoisia. Esimerkiksi vuohenmaidosta tehty jogurtti maistui piimän ja vuohenjuuston sekoitukselta. Muut eivät siihen ihastuneet ja olivat helpottuneita kun saattoivat antaa oman annoksensa minulle. Eräs erikoisuus johon monesti törmäsimme oli suolainen tee, joka on sekoitus vihreää teetä ja maitoa suolalla maustettuna. Outo makuyhdistelmä, mutta yllättävän hyvää muutaman kerran jälkeen.

Seuraavana päivänä isäntäperheemme vei meidät ratsastamaan hevosillaan ja kameleillaan. Hevosen selässä oli kivaa, olin tosin tyytyväinen etten ollut saanut kaikkein villeintä ratsua. Ratsastimme läheisille hiekkadyyneille, olimme lähes autiomaan laidalla. Paluumatkalla alkoi sataa kaatamalla ja kastuimme tietysti läpimäriksi, vaikka hevoset kiihdyttivätkin vauhtia päästäkseen pian takaisin. Kameliratsastus sai meidät taas lämpimiksi, mutta oli melko pelottavaa! Kamelini oli hiukan itsepäinen, välillä ruoho kiinnosti enemmän kuin kävely, sitten taas piti päästä muiden edelle.

Tässä jurtassa yövyimme.

Juustoa valmistumassa

Hevosia satuloidaan ratsastusretkeä varten.

Valmiina nousemaan kamelin selkään

Lähdettyämme jatkamaan matkaa vierailimme mongolivaltakunnan muinaisessa pääkaupungissa Karakorumissa ja siellä sijaitsevassa luostarissa. Yöksi majoituimme jurttaleiriin.

Reissun viimeisenä päivänä istuimme suurimmaksi osaksi autossa, sillä matka takaisin Ulan Batoriin oli pitkä. Pysähdyimme kuitenkin vierailemaan erään paimentolaisperheen luona. Oli hiukan hassua mennä ihan yllättäen kyläilemään tuntemattoman perheen luona, mutta oppaamme vakuutti että se on Mongoliassa ihan normaalia. Mongolialaiset kyllä ovatkin todella vieraanvaraisia! Pääsimme sekä maistamaan airagia (hiukan alkoholipitoista käytettyä tamman maitoa) että osallistumaan sen valmistukseen. Nial osallistui työhön niin ahkerasti, että alkoi jo saada naimakauppaehdotuksiakin. Onneksi ei sentään jäänyt sille tielleen...

Perheen poika oli juuri osallistumassa ratsastuskisaan, jonka viime hetkiä mekin pääsimme seuraamaan. Kisa oli osa mongolialaisten vuoden suurinta juhlaa, naadamia. Ulan Batorissa juhlaa vietettäisiin vasta seuraavana päivänä, mutta pienemmissä kylissä jo päivää paria aiemmin. Palasimme siis Ulan Batoriin juuri sopivasti osallistuaksemme juhlallisuuksiin siellä.

Reissu Mongolian maaseudulle oli hieno, mutta valitettavan lyhyt. Ihastuimme molemmat maahan kovasti ja haluamme vielä joskus palata!