Ulan Bator juhlallisuuksineen jäi taakse ja matkamme jatkui viimeisellä junaetapilla Ulan Batorista Pekingiin. Hyttikavereiksi tälle matkalle saimme tanskalaisen nuorenparin. Heti Ulan Batorista lähdön jälkeen juna mutkitteli kierrellen vihreitä kukkuloita, mutta pian maisemat muuttuivat hiekkaiseksi ja kuumaksi erämaaksi. Enää ei näkynyt juurikaan eläimiä tai valkoisia jurttia.
Maisemat muuttuivat vehreistä kukkuloista...
...tasaiseksi erämaaksi
Rajanylitys vei taas useamman tunnin ja jouduimme taas luopumaan passeistamme siksi aikaa. Täytettävät kaavakkeet aiheuttivat hämmennystä lähes täysin ulkomaalaisista koostuvassa vaunussamme, sillä kielivaihtoehdot olivat mongoli ja kiina. Englanninkielisiä ei kuulemma ollut saatavilla. Onneksi joku oli onnistunut omansa täyttämään ja me saimme kopioida edes jonkinlaisen version, joka sitten tuntui onneksi rajalla kelpaavan. Junassa oli todella kuuma, mutta ulos meitä ei päästetty, eikä ikkunoita tai verhojakaan saanut availla. Mielenkiintoisinta tässä rajanylityksessä oli, kun juna ajettiin suureen halliin telien vaihtoa varten. Mongolia ja Kiina käyttävät eri raideleveyttä, joten vaunujen telit piti vaihtaa ennenkuin päästiin jatkamaan matkaa. Vaunut nostettiin yksitellen parin metrin korkeuteen, jotta uudet telit saatiin alle. Kaikki kävi niin huomaamatta, etten edes huomannut milloin killuimme ilmassa!
Telit vaihdettiin tässä hallissa.
Naapurivaunu ilman pyöriä
Ensimmäiset tunnit Kiinassa vietimme untenmailla ja heräsimme upeissa maisemissa! Hiukan hassua, että koko matkan aikana istuimme junassa lähes viikon, ja upeimmat maisemat näimme kuitenkin vasta matkan kahden viimeisen tunnin aikana. Upeita jyrkkärinteisiä vuoria riitti silmänkantamattomiin. Valitettavasti oli myös kovin utuista, luulin ensin että olimme jossain suuressa saastesumupilvessä, mutta ilmeisesti kuumuus ja suuri ilmankosteus saivat tämän ilmiön aikaan. Tähysimme Kiinan muuria, jonka kuulemma piti kiemurrella siellä täällä vuorten rinteillä, mutta emme valitettavasti nähneet siitä vilaustakaan.
Mukava yllätys matkalla oli ilmaiset ruokakupongit ravintolavaunuun. Saimme siis jo junassa hiukan esimakua kiinalaisesta ruoasta ja harjoitusta puikkojen käytössä. Valitettavasti ruokajuomat eivät kuitenkaan kuuluneet tähän yllätykseen ja jouduimme palauttamaan huolella valitsemamme juomat huomattuamme, että joutuisimme niistä maksamaan. Eihän meillä vielä ollut Kiinan rahaa! Mongolian tögrögejä taas oli taskut täynnä, mutta niitä ei muualla huolittu edes vaihdettavaksi. No, siinäpä taas yksi syy lisää palata Mongoliaan.
Roikuimme ikkunassa katselemassa maisemia aina siihen saakka, kun junamme pysähtyi Pekingin rautatieasemalle. Kahdessa viikossa olimme matkanneet junalla yli 8000 kilometriä ja Trans-Siperian matkamme oli tullut onnelliseen päätökseen.
Kiinan utuisia maisemia
Oijoi, niin ihania kuvia, kertomuksia.. kiitos paljon! Pitää olla force major, joka estää mut kerran lähtemästä kanssa:D
VastaaPoista