Kohti Mongoliaa

Irkutsk-Ulan Bator 6.-7.7.

Lähes koko hostellimme oli lähdössä samalla aamuyön junalla kohti Ulan Batoria, jotkut jopa yrittivät vodkan voimalla valvoa junamme lähtöön saakka. Matkustimme taksilla rautatieasemalle halki öisen Irkutskin. Asemalla vertailimme kaikki lippujamme ja paikkojamme ja kuinka kävikään: hostellimme kaksi suomalaista olivat samassa hytissä kanssamme! Juna oli jonkin verran myöhässä ja junaan päästyämme jatkoimme keskeytyneitä yöunia aina puolillepäivin saakka.

Seuraavanakaan yönä ei jäänyt paljon aikaa nukkua, sillä rajan ylitys vei aikaa. Jännitimme miten rajalla suhtauduttaisiin rekisteröimättömiin viisumeihimme. Emme olleet olleet yhdessäkään kaupungissa yli kolmea arkipäivää, joten periaatteessa tarvetta rekisteröintiin ei ollut, mutta emme myöskään halunneet joutua väittelemään asiasta. Loppujen lopuksi tämä ei tuottanut mitään ongelmia, vaan pääsimme onnellisesti lähtemään maasta.

Venäjän puolen raja-asemalla saimme odotella vaikka kuinka kauan. Oli todella kuuma päivä ja pikkuruinen kauppa aseman lähellä täyttyi juotavaa hakevista junamatkustajista. Me päädyimme pelaamaan korttia junan varjossa, kunnes oli aika jatkaa matkaa vain muutama sata metriä Mongolian puolelle. Taas uusi pysähdys ja uusien lomakkeiden täyttely. Papereiden kumma englanti aiheutti hytissämme niin suurta hilpeyttä, että jouduimme lähes hankaluuksiin tulliviranomaisten kanssa. Pimeyden jo laskeuduttua pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa. Olimme Mongoliassa!


Lähdimme Irkutskista auringon noustessa.



Maisemat muuttuivat karummiksi.


Saavuimme Ulan Batorin asemalle aikaisin aamulla, onneksi hostellimme tarjosi ilmaisen kuljetuksen. Ei ollenkaan hullumpaa ottaen huomioon, että maksoimme hostellista vain noin 5 euroa/yö! Hostelli tosin osoittautui ainakin minun makuuni aivan liian täydeksi, meluisaksi ja kaoottiseksi. Lisäksi perille päästyämme selvisi, ettei tekemäämme varausta ollutkaan merkitty mihinkään! Onneksi meille kuitenkin löytyi tilaa koko ajalle, vaikka jouduimmekin jatkuvasti kyselemään missä huoneessa olisimme seuraavan yön.

Ulan Bator ei tarjonnut kovin paljon nähtävää, mutta ilmapiiri kaupungissa oli kiva. Lisäksi löysimme ihanan buffet-ravintolan, jossa sai pilkkahintaan syödä mongolialaisia grilliherkkuja niin paljon kuin vain jaksoi. Toinen löytö oli todella edullinen ulkoiluvaatekauppa, jossa viihdyimme pitkään ostoksia tehden. Onneksi mukaan tarttui lopulta vain kaksi takkia ja pipo.



Temppelikierroksella Ulan Batorissa.

Irkutsk ja Baikal

4.-6.7.

Irkutsk ei ollut kovin kaunis kaupunki, mutta lähinnä pysähdyimmekin siellä päästäksemme Baikalille ja ehkä myös saadaksemme pienen levähdyksen junassa istumisesta. Kaupungissa ei myöskään ollut kovin paljon nähtävää, mutta yhden iltapäivän viihdyimme kaupunkia kierrellen. Siperialaisen kaupunkielämän näkeminen oli jo itsessään mielenkiintoista.


Irkutskin kaupunkikierroksella


Majoituimme pieneen, viihtyisään hostelliin ihan kaupungin keskustassa. Hostelli oli hyvin kansainvälinen; tapasimme reissun ensimmäiset suomalaiset, kävimme oluilla parin norjalaisen kanssa ja saimme seuraa Baikalin retkelle.

Toisena päivänä teimme retken Baikalille. Nial tosin väitti ettei ole järkeä mennä katsomaan maailman syvintä järveä, kun se varmasti pinnalta näyttää aivan samalta kuin mikä tahansa muukin järvi. Halusimme mennä Baikalille kantosiipialuksella, mutta kun pääsimme satamaan, laivoja ei jostain syystä lähtenytkään muutamaan tuntiin. Bussiasemakin oli melkoisen matkan päässä, joten sinne suoriutuminen ei houkutellut. Onneksemme paikalle sattui taksi ja saimme houkuteltua kuljettajan ajamaan meidät Baikalille tuhannella ruplalla, joka loppujen lopuksi tuli neljän hengen seurueellemme jaettuna halvemmaksi kuin laiva! Ja oli taatusti nopeampi.

Baikal oli melkoinen turistirysä, tosin suurin osa turisteista oli venäläisiä. Rauhallisempiakin kaistaleita rannalta kuitenkin löytyi ja pitihän ainakin varpaat kastaa kylmään veteen. Kävimme vielä kävelemässä jyrkillä rantakallioilla ennenkuin palasimme turistien keskuuteen juomaan kylmät oluet.


Turistien täyttämä ranta



Baikalin matkaseurueemme




Vesi oli todella kylmää!



Vihdoinkin rauhallisempaa!



Lähes välimerelliset Siperian maisemat


Paluumatka oli Baikalin reissumme jännittävin osio. Suunnittelimme palaavamme laivalla, kun kerran menomatka ei onnistunut, ja olimme hyvissä ajoin paikalla ennen viimeisen aluksen lähtöä. Jostain syystä meitä ei kuitenkaan huolittu mukaan ilman lippuja, vaikka turisti-infosta olikin kerrottu, että liput voi ostaa laivalta. Ei auttanut kuin liittyä mukaan pitkään jonoon odottamaan minibusseja. Busseja tuli harvakseltaan ja hiukan jännitti, pääsemmekö takaisin ennenkuin junamme lähtee. Tutustuimme venäläisporukkaan, joka kovasti halusi harjoitella englannin taitojaan. Ja kesken kaiken yksi porukasta päätti hakea läheisestä baarista kaikille isot vodkapaukut! Lopulta pääsimme bussiin ja tunnelma oli korkealla. Ruuhka ei paljon kuskia haitannut, vaan suruttomasti ohitellen pääsimme perille nopeasti, ehdimmepä vielä nukkumaankin muutamaksi tunniksi ennen junamme lähtöä.


Hurja ohitus vastaantulevien kaistalla

Junalla halki Siperian

Moskova-Irkutsk 30.6.-4.7.

Neljä päivää kului yllättävän nopeasti, eikä aika tullut missään vaiheessa pitkäksi, vaikka tekemistä olikin junassa rajoitetusti. Aika kului lähinnä nukkuen, syöden, teetä juoden ja maisemia katsellen. Ratkoimme myös Rubikin kuution (myönnetään, meillä oli ohjeet..) ja Nial opetteli suomea. Lukemista oli matkalle varattu paljon, mutta kirjaan tuli tartuttua vain muutaman kerran. Lähinnä luimme vain matkaopastamme!


Nial tutustuu matkareittiimme.




Siperian maisemia jaksoi katsella vaikka kuinka kauan.


Junan samovaarista sai aina kuumaa vettä, todella kätevää! Teetä joimme varmaankin tunnin välein ja ruokavaliomme koostui lähinnä nuudeleista ja pussikeitoista.

Vedenhakureissulla


Junan ravintolavaunuunkin uskaltauduimme aterioimaan kerran. Saimme eteemme ruokalistan, joka oli vain venäjäksi (jota kumpikin puhuu noin kolme sanaa). Yritimme tulkata sitä matkaopaskirjamme ruokasanaston avulla, mutta huonolla menestyksellä. Onneksi apuun tuli tarjoilijamme, joka taas osasi englantia noin kolme sanaa: meat, chicken, fish. Tilasimme molemmat kanaa, tai niin ainakin luulimme. Yllätys oli melko suuri, kun Nial sai eteensä kanankoiven ja perunamuusia, minä taas kulhollisen salamikeittoa! Kummankin ruoka oli kuitenkin hyvää eikä lasku ollut suurensuuri.

Ravintolavaunun antimia


Matkakumppaneihinkin tietysti tutustuttiin! Olimme etukäteen pelänneet joutuvamme turistijunaan, jossa ei paikallisista olisi jälkeäkään. Toiveemme kuitenkin toteutuivat, sillä emme nähneet muita turisteja juuri ollenkaan ja pääsimme jakamaan neljän hengen hyttimme venäläisten kanssa. Ensimmäisen päivän matkasimme nuoren asianajajanaisen ja tämän pomon kanssa, olivat kuulemma matkalla oikeudenkäyntiin. Nainen puhui hiukan englantia ja ihmetteli, miksi oikein matkustimme junalla Irkutskiin, kun siellä kerran oli lentokenttäkin. Selitimme samaa kuin monelle muullekin aiemmin; halusimme nähdä ja kokea jotain uutta.

Toisena päivänä saimme hyttikavereiksi meitä hiukan nuoremmat sisarukset. Poika ei puhunut englantia ollenkaan, mutta teki kuitenkin tuttavuutta, tyttö oli hiljaisempi eikä juuri puhunut meille, vaikka pari sanaa englantia osasikin. Matkaoppaamme kartta osoittautui käteväksi osoitella, ja saimmekin selville että he olivat myös matkalla Irkutskiin ja sieltä edelleen pohjoiseen. Molemmat myös lukivat hiukan huvittuneina iskältä lainaamaani, lähes 30 vuotta vanhaa venäjän alkeisläpyskää.

Venäläisiin tapoihin kuului myös jaella ruokaa matkakumppaneille, ja saimmekin maistella venäläisiä herkkuja; suklaata, keksejä, leipää, kalaa, olutta.. Hiukan harmittelimme, ettemme olleet ottaneet mukaan helpommin jaettavaa ruokaa.


Nial ja Andrej aterioivat


Junamme ei ollut nopeimmasta päästä, vaan pysähtyi joka pikku asemalle pariksi minuutiksi. Muutaman kerran päivässä oli pidempi pysähdys, jolloin pääsi laiturille jaloittelemaan ja tekemään ostoksia. Paikalliset olivat tulleet asemalle myymään kaikenlaista ruokaa ja juomaa. Ostimme usein mansikoita tai metsämansikoita sekä ihania piirakoita, jotka oli täytetty vihanneksilla.


Aikataulua ei ollut helppo tulkita, sillä ajat oli ilmoitettu Moskovan ajassa



Paljon väkeä asemalaiturilla



Ostokset



Valmiina jatkamaan matkaa



Joko syödään?


Maisemat eivät paljon matkalla vaihtuneet, Siperia oli odotetusti metsäistä. Aurinko paistoi kuitenkin koko reissumme ajan ja ohivilahtelevia puitakin jaksoi katsella yllättävän kauan. Siellä täällä oli pieniä kyliä vanhoine puutaloineen.


Hups.. Junavalokuvaus ei aina ole helppoa..

Pietarista Moskovaan

Pietari-Moskova 29.-30.6.

Pietarista lähtö hiukan jänskätti, koska meillä ei ollut junalippuja Moskovaan eikä paljon ylimääräistä aikaa ennen Siperian junamme lähtöä. Tämä oli matkamme ainoa ennalta suunnittelematon ja liputon osio. Junat Moskovaan olivat yllättävän täynnä ja liput kiven takana. Onneksi Anatoly oli tulkkina ja saimme junaliput ostettua pienen matkatoimiston kautta, muuten olisimme olleet pulassa! Jouduimme tosin pulittamaan lipuista melkoisen hinnan, siinä meni kahden päivän koko budjettimme..

Pian olimme matkalla Moskovaan melkoisella luksusyöjunalla! Hintaan sisältyi paitsi ylipakattu aamupala kahdessa muovirasiassa, myös kaikkea muuta mahdollista tarviketta: hammasharja ja -tahna, saippua, junatohvelit, jotka säästin Siperian matkalle, jopa kenkälusikka ja kenkienkiillotusliina! Matka meni nopeasti, vaikka en saanutkaan nukuttua paljon, sillä hyttikaverimme kuorsasi korviahuumaavalla volyymilla.

Ainakin minua oli kovasti varoiteltu Moskovan vaaroista ja taisin olla aika tarkkaavainen koko päivän. Kaikki meni kuitenkin ongelmitta ja vietimme hienon päivän Moskovassa!

Saavuimme keskelle Moskovan aamuruuhkaa. Meillä oli noin seitsemän tuntia aikaa suoriutua päivän ohjelmasta: jättää pakaasimme matkatavarasäilytykseen, noutaa matkalippumme RealRussian (brittiläinen matkatoimisto jonka kautta hankimme liput) toimistosta ja löytää oikea rautatieasema ennen junamme lähtoä. Matkatavarasäilytys ei ollut ihan ongelmaton löytää, mutta lopulta saimme rinkkamme säilytykseen ilman hankaluuksia. Metroasemaakaan ei ollut helppo huomata, mutta metroon päästyämme meillä ei ollut mitään ongelmia löytää määränpäähämme, vaikka jouduimmekin vaihtamaan metrolinjaa. Sekä Pietarin että Moskovan metrot osoittautuivat tehokkaiksi ja erittäin helpoiksi käyttää, ja kaiken lisäksi metroasemat olivat kaikki kuin taideteoksia!

Matkatoimistomme löytyi eräästä toimistorakennuksesta. Ensin hiukan epäilimme olimmeko oikeassa paikassa, sillä toimiston ovessa oli kyllä oikea numero, mutta ei minkäänlaista nimeä tai logoa. Epäilyt osoittautuivat turhiksi ja meitä oli jo odotettukin. Pian kävelimme ulos kädessämme matkaliput, jotka veisivät meidät aina Pekingiin asti!

Kaikki oli sujunut tähän saakka paljon odotettua nopeammin, joten meillä oli vielä aikaa katsastaa Punainen tori ja kävellä Kremlin ympäri: pikainen, mutta mukava turistikierros. Sitten olikin aika palailla rautatieasemalle noutamaan matkatavarat ja suunnata seuraavalle asemalle, josta junamme lähtisi. Onneksi matka ei ollut pitkä, vaan molemmat asemat saman kadun varrella. Meillä oli runsaasti aikaa istuskella asemalla ja syödä lounasta ennenkuin lähtöraide ilmestyi taululle ja pääsimme astumaan junaan, joka olisi kotimme seuraavan neljän päivän ajan.