Kohti pohjoista ja vuoria

Pysähdyimme Dunedinissa pariksi päiväksi rentoutumaan ja odottelemaan sään paranemista. Pyöränikin kaipasi korjausta. Ohjelmaamme kuului myös kierros Cadburyn suklaatehtaassa ja herkuttelimme suklaalla oikein urakalla, nam! Fazerin puutteessa Cadburykin näköjään menettelee. Kaupunkivisiitin jälkeen jatkoimme rannikkoa pitkin pohjoiseen. Pysähdyimme rannalle tutkailemaan erikoisia pyöreitä kivenjärkäleitä, jotka tunnetaan nimellä Moeraki Boulders. Niitä löytyi rannalta kymmenittäin!



Moeraki Boulders



Nial pyöreällä kivellä


Päätimme tehdä pitkän lenkin sisämaahan päin ja käydä katsomassa Mount Cookia hiukan lähempää. Matka sinne ei tarjonnut kovin paljon nähtävää, pyöräilimme lähinnä peltojen ja pienten kylien halki ja yövyimme pienillä vaatimattomilla leirintäalueilla. Onneksi sää pysyi hienona ja lämpimänä aina siihen saakka kun olimme jo lähes perillä. Sitten alkoi sataa ja tuulla, joten jäimme parinkymmenen kilometrin päähän Mount Cookin kylästä hiukan paremmalle leirintäalueelle odottelemaan parempaa keliä.



Turkoosin Lake Pukakin rannalla, taustalla Eteläiset Alpit

The Catlins ja sään oikut

Eteläsaaren kaakkoisrannikko tunnetaan nimellä the Catlins. Alue on kuuluisa kauneudestaan ja eläimistöstään, siellä pesii mm. harvinaisia keltasilmäpingviineitä. Odotimme kovasti reissua alueen halki, mutta valitettavasti sää ei suosinut matkantekoamme ollenkaan. Muutaman päivän aikana saimme kokea huonoa säätä laidasta laitaan: tuulta, sadetta, raekuuroja ja kylmyyttä. Tuuli oli kaikkein pahinta, jouduimme taluttamaan pyöriä tämän tästä ja välillä saimme varoa oikein tosissaan ettei sivutuuli puhaltanut pyöriä keskelle tietä. Telttammekin kärsi ja jouduimme sitä myöhemmin hiukan paikkailemaan.

Muutama kohokohta tältäkin osuudelta silti löytyi. Yövyimme Curio Bayssä päästäksemme kokeilemaan onneamme pingviinien näkemisessä. Rannalla pesii pieni yhdyskunta näitä erittäin harvinaisia lintuja, joita voi nähdä vain Uudessa-Seelannissa. Olimme kuulleet, että rannalle kannattaa mennä ajoissa odottamaan, kun pingviinit illansuussa palaavat mereltä takaisin pesiinsä. Olimme hyvin onnekkaita, sillä juuri saavuttuamme rannalla alkoi tapahtua. Yksi toisensa jälkeen merestä nousi pingviinejä ja ne aloittivat hitaan vaelluksensa kohti pesiään. Nämä linnut ovat luonnostaan hyvin arkoja ja kaikenlainen melu ja häly saattaa pelästyttää ne takaisin mereen. Kaikki seurasivatkin hyvin hiljaa niiden menoa. Linnut itse eivät olleet yhtään hiljaisia vaan pitivät aikamoista ääntä. Oli hienoa nähdä näitä otuksia niiden luonnollisessa elinympäristössä. Pingviinit näyttivät juuri sellaisilta kuin olin kuvitellutkin, suloisen kömpelöiltä.

Samalta rannalta löytyi myös mielenkiintoinen fossiloitunut metsä. Rantakallioissa saattoi erottaa kokonaisten puidenrunkojen fossiloituneita jäänteitä.



Curio Bayn fossiloitunutta metsää.



Keltasilmäpingviinien asuttama ranta



Sateen hiukan tauottua pääsimme myös kävelemään kauniille McLean Falls -vesiputoksille.

Käännekohta

Vaikka emme olleetkaan aloittaneet reissuamme aivan Uuden-Seelannin pohjoisimmasta kolkasta, tuntui eteläisimpään kärkeen Bluffiin saapuminen melkoiselta saavutukselta. Vaikka tämä tuskin oli reissumme puoliväli ajallisesti tai etäisyydellisesti, ajattelimme puolen reissua olevan takana. Oli aika kääntyä ympäri ja suunnata takaisin pohjoiseen - kohti kotia! Sitä ennen juhlistimme kuitenkin saavutustamme fish&chips -illallisella.



Etäisyyksiä eri maailmankolkkiin. Kyltti kertoo, että Uuden-Seelannin pohjoiskärkeen Cape Reingaan on matkaa 1401 km, mutta vain linnuntietä! Mutkaisia teitä pitkin etäisyys lähes tuplaantuu.



Takana matka halki Uuden-Seelannin, edessä aava meri!



Nial oli tyytyväinen saavutettuamme määränpäämme ja myös keksittyään Bluff-voileivän kolmella täytteellä: pähkinävoita, hilloa ja suklaalevitettä!



Kiipesimme korkealle kaupungin ylle näkymiä ihailemaan.

Naps!

Matkamme etelään päin suuntautuva osio alkoi lähestyä loppuaan, enää oli ohjelmassa Queenstown-Invercargill ja Invercargillista pieni polkaisu eteläisimpään niemenkärkeen Bluffiin. Mutta pian Queenstownista lähdettyämme pyörän peräkärry hajosi. Onneksi saimme tavarat lastattua pyöriimme ja pääsimme jatkamaan matkaa hajonnut peräkärry tyhjillään. Invercargillissa saimme eräässä pyöräliikkeessä mahtavaa palvelua, he soittivat valmistajalle ja pian meille oli matkalla uusi peräkärry takuuseen kuuluvana. Jouduimme viettämään tapauksen vuoksi Invercargillissa pari ylimääräistä päivää, mutta ainakin loppumatkamme oli pelastettu!


Peräkärry ei enää halunnut jatkaa matkaa.

Matka Milford Soundiin

Milford Sound oli paikka, jonka halusimme molemmat ehdottomasti nähdä. Mietimme jopa pitkään pyöräilevämme sinne, mutta koska paikka oli niin syrjässä reitiltämme, päätimme sen sijaan osallistua järjestetylle bussikierrokselle. Tämä olikin ainut kerta koko reissumme aikana, kun varsinaisesti tuimme Uuden-Seelannin turismia osallistumalla johonkin järjestettyyn aktiviteettiin!

Matka oli suuri elämys. Pieni punainen bussimme lähti aamuvarhaisella Queenstownista kohti Milford Soundia ja kuskimme kertoili mielenkiintoisia yksityiskohtia reitiltämme ja Uudesta-Seelannista ylipäänsä. Pysähdyimme Te Anaussa pikaiselle myöhäisaamupalalle ja jatkoimme matkaa hiukan tihkuisessa säässä. Harmittelimme hiukan säätä, sillä ennuste oli lupaillut upeaa päivää. Kun pysähdyimme lounaalle, tihkusade muuttui oikein kunnon sateeksi. Siitä huolimatta urhea kuskimme grillasi meille sadetta uhmaten hienon lounaan, jonka söimme bussin suojissa. Grillilounas oli se yksityiskohta, joka sai meidät valitsemaan juuri tämän kierroksen, emmekä pettyneet. Söimme makkaraa, grillivartaita ja salaatteja, ja kaikki maistui todella hyvältä. Ruokaa oli niin runsaasti, että haimme useasti lisää!

Onneksemme taivas alkoi kirkastua kun lähestyimme Milford Soundia ja harmaiden pilvien seasta alkoi pilkottaa korkeita vuoria. Maisemat loppumatkasta olivat henkeäsalpaavat, lumihuippuiset vuoret kohosivat joka puolella ja sateen jäljiltä vuorenrinteillä oli lukemattomia pieniä vesiputouksia. Päästyämme perille vuonon rannalle sateesta ei ollut enää jälkeäkään ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Niin nopeasti sää voi muuttua!

Päivän ehdoton kohokohta oli vuonoristeily Milford Soundissa. Paistattelimme päivää laivan kannella ilmaista kahvia juoden ja maisemia ihaillen. Risteily vei meidät katsomaan vesiputouksia, vuoria ja vuonon eläimiä aina lähes avomerelle asti. Näimme hylkeitä ja delfiinejä ja kastuimme vesiputousten alla.

Olimme takaisin Queenstownissa vasta illansuussa, väsyneinä mutta tyytyväisinä hienoon reissuumme.



Kun sää kirkastui, pääsimme ihailemaan upeita vuoristomaisemia.



BBQ Bus oli nimensä veroinen!



Postikorttimaisema



Vuonon rannalla



Vuonoristeilyllä



Matkalla näkyi hylkeitä paistattelemassa päivää rantakallioilla.



Aurinko paistoi koko risteilyn ajan.

Kohti Queenstownia

Vietimme Wanakassa pari päivää leirintäalueella rentoutuen ja pientä keskustaa kierrellen. Kävimme myös elokuvissa, mikä olikin elämys, sillä leffateatteri ei ollut ihan tavallisimmasta päästä: tavallisen tuolirivistön sijaan istumapaikkoja löytyi sohvista nojatuoleihin ja lentokoneenistuimista autoon! Muutenkin teatteri oli hyvin persoonallinen. Onneksi olimme ajoissa paikalla, sillä näytökset olivat hyvin suosittuja.

Wanakasta jatkoimme matkaa Queenstowniin. Matkanteko oli melko hidasta monestakin syystä. Ensin jouduimme pysähtymään puoleksi tunniksi, koska tie oli suljettu räjäytystöiden vuoksi. Harmiksemme emme kuitenkaan päässeet näkemään isoa pamausta. Hyvä puoli pysähdyksessä oli kuitenkin se, että päästyämme jatkamaan matkaa tie suljettiin jälleen ja saimme pyöräillä seuraavan puoli tuntia autottomalla tiellä. Mutta sitten alkoi tuulla ja jouduimme taistelemaan koko loppumatkan valtaisassa vastatuulessa. Välillä emme edes päässeet eteenpäin! Pysähdyimme myös eräälle sillalle katselemaan benjihyppäjiä. Minua ei köyden varassa killuminen innostanut, mutta pakko ihailla hyppääjien rohkeutta!

Queenstownissa vietimme päivän kierrellen kaupunkia, kävelimme puistoissa ja rantakadulla ja kävimme vedenalaisessa observatoriossa katselemassa isoja kaloja ja sukeltavia lintuja.



Katselemassa rohkeita ihmisiä hyppimässä alas sillalta



Innostuimme kun näimme nämä kalliot, sillä paikka on opaskirjamme kannessa!



Queenstownissa kävelykierroksella

Maisemakuvia (taas!)

Matkalla Wanakaan saimme nauttia reissun ehkä hienoimmista maisemista (ja myös hienosta säästä!). Tie kiemurteli sinistäkin sinisempien järvien rantoja pitkin ja joka puolella kohosivat upeat vuoret. Kuvat puhukoot puolestaan!



Mäetkin olivat tällä osuudella jyrkempiä kuin muualla!



Nial ehti huipulle aina ensin ja ehti ottaa monia kuvia minusta ahkeroimassa mäkeä ylös.



Tässä ollaan jo saavuttu Wanakaan ja vietetään evästaukoa järven rannalla.