Christchurchissa

Saavuimme Christchurchiin reilusti aikataulustamme edellä, joten saatoimme viettää kaupungissa lähes kaksi viikkoa. Aika ei tullut pitkäksi, sillä näkemistä oli paljon. Christchurch oli kiva yhdistelmä kaupunkia ja luontoa, eikä rantaankaan ollut pitkä matka.

Ensimmäisenä päivänä meille tarjottiin kyyti Lytteltoniin, läheiseen pieneen satamakaupunkiin. Teimme kävelykierroksen historiallisten rakennusten lomassa ja istuimme lounaalla katsellen sataman tohinaa.


Nial Lytteltonissa


Christchurchia sanotaan usein Uuden-Seelannin englantilaisimmaksi kaupungiksi, joten ei liene ihme, että Nial viihtyi siellä hyvin. Nial oli siellä jo käynyt matkallaan Etelämantereelle ja toimi minulle oppaana. Christchurchin keskustassa viihdyimme kahviloissa ja puistoissa ja suhasimme ympäriinsä ilmaisella keskustabussilla. Christchurchista löysimme myös yhden reissun parhaista museoista, on hienoa että niin monet museot Uudessa-Seelannissa ovat ilmaisia!


Minä Christchurchin kauniin katedraalin edessä.


Jotta kuntomme ei päässyt täysin rapistumaan pitkän pysähdyksemme aikana, teimme myös pitkiä pyöräreissuja. Eräs retkemme vei meidät kaupunkia ympäröivien vuorten kautta keskustaan ja sieltä edelleen valkohiekkaisille rannoille. Ihastuimme rantaan niin paljon, että palasimme sinne myöhemmin kokonaiseksi päiväksi lueskelemaan ja syömään jäätelöä. Yhden päivän vietimme myös kierrellen kasvitieteellistä puutarhaa, joka oli valtava!


Vuorilta näkyi koko Christchurchin suuri kaupunki.



Nial ihailee maisemia gondoliasemalta.



Kasvitieteellisen puutarhan vehreyttä



Kukkaloistoa

Pääsiäisen viettoa

Pääsiäisen aikaan olimme matkalla kohti Christchurchia. Kaikki tuntuivat olevan liikkeellä ja leirintäalueet olivat lähes täynnä. Onneksi meille löytyi kuitenkin tilaa. Tosin eipä telttammekaan ole suurensuuri!

Olimme jo pitkään miettineet miten juhlistaa pääsiäistä. Nialin perheen pääsiäistraditioihin kuuluu kilpailuttaa munia rinnettä alas ja innostuin kovasti tästä hauskasta aktiviteetista. Koristeltuamme munat etsimme siis sopivan mäen ja lähetimme munat matkaan. Nial voitti kisan, mutta en jäänyt kauas! Kisan päätteeksi pääsimme vielä syömään kilpailumunat.

Minä taas olin monta kertaa julistanut Mignon-munien mahtavuutta, joten päätimme kokeilla tehdä jotain vastaavaa itse. Olimme ostaneet suuret määrät munia ja suklaata, mutta yllätykseksemme kokeilumme onnistui täydellisesti heti ensi yrityksellä. Saimme tyhjennettyä munat ja täytettyä ne sulatetulla suklaalla. Leirintäalueen siivoojakin kiinnostui puuhistamme ja kävi monta kertaa kyselemässä miten touhumme edistyi. Hyvältä suklaamunamme lopulta myös maistuivat!



Pääsiäisen aikaan kävimme myös vaeltamassa...



...ja ylitimme huimia riippusiltoja!



Pääsiäismunien koristelu käynnissä



Nial valmiina vierittämään!



Nial keskittyy tarkkaan puuhaansa.



Suklaa sulaa.



Melkein Mignon-munien veroiset!

Rento vapaapäivä

Lähtiessämme Mount Cookilta meitä onnisti, sillä koko leirintäalue tuntui olevan lähdössä maasta ja kaikki halusivat lahjoittaa meille ylimääräiset tavaransa ja ruokansa. Saimme monta kassillista lahjoituksia ja jatkoimme matkaa täydessä ruokalastissa!

Pysähdyimme päiväksi aurinkoisessa Lake Tekapossa ihan vain rentoutumaan ja ihailemaan turkoosia järveä. Aktiviteetteihin kuului vain istuskelua, kahvin juontia, jäätelön syöntiä ja rannalla kävelyä. Rannalta löytyi myös ihana pieni kivikirkko, joka oli niin suosittu nähtävyys, ettei sisään meinannut mahtua! Seuraavana aamuna meitä vielä hemmoteltiin mitä upeimmalla auringonnousulla.



Lake Tekapo oli sinistäkin sinisempi.




Jätskinsyöntiä. Kyllä, söimme koko laatikollisen!



Auringonnousu

Mount Cookin maisemissa

Muutaman päivän kuluttua odottelumme palkittiin, sää parani ja pääsimme vihdoin hiukan kävelemään vuoristomaisemissa. Emme kiivenneet kovin korkealle, mutta pääsimme silti ihailemaan mahtavia maisemia. Jäätiköt näyttivät olevan ihan vieressä ja vuoret kohosivat ympärillä. Mount Cook pysyi yhä pilvien peitossa vaelluksemme ajan, mutta juuri kun olimme lähteneet pyöräilemään takaisin päin, pilvet väistyivät sen verran että saimme nähdä vilauksen huipusta. Pidimme itseämme melko onnekkaina, monilta kävijöiltä tuo näky jää näkemättä, sillä vuori on suurimman osan ajasta pilvien peitossa. Kyllä kannatti odottaa muutama ylimääräinen päivä!


Vuoria ja jäätiköitä



Evästauko hienoissa maisemissa



Näkymä alas laaksoon



Lopulta myös itse Mount Cook näyttäytyi pilvien lomasta.

Kohti pohjoista ja vuoria

Pysähdyimme Dunedinissa pariksi päiväksi rentoutumaan ja odottelemaan sään paranemista. Pyöränikin kaipasi korjausta. Ohjelmaamme kuului myös kierros Cadburyn suklaatehtaassa ja herkuttelimme suklaalla oikein urakalla, nam! Fazerin puutteessa Cadburykin näköjään menettelee. Kaupunkivisiitin jälkeen jatkoimme rannikkoa pitkin pohjoiseen. Pysähdyimme rannalle tutkailemaan erikoisia pyöreitä kivenjärkäleitä, jotka tunnetaan nimellä Moeraki Boulders. Niitä löytyi rannalta kymmenittäin!



Moeraki Boulders



Nial pyöreällä kivellä


Päätimme tehdä pitkän lenkin sisämaahan päin ja käydä katsomassa Mount Cookia hiukan lähempää. Matka sinne ei tarjonnut kovin paljon nähtävää, pyöräilimme lähinnä peltojen ja pienten kylien halki ja yövyimme pienillä vaatimattomilla leirintäalueilla. Onneksi sää pysyi hienona ja lämpimänä aina siihen saakka kun olimme jo lähes perillä. Sitten alkoi sataa ja tuulla, joten jäimme parinkymmenen kilometrin päähän Mount Cookin kylästä hiukan paremmalle leirintäalueelle odottelemaan parempaa keliä.



Turkoosin Lake Pukakin rannalla, taustalla Eteläiset Alpit

The Catlins ja sään oikut

Eteläsaaren kaakkoisrannikko tunnetaan nimellä the Catlins. Alue on kuuluisa kauneudestaan ja eläimistöstään, siellä pesii mm. harvinaisia keltasilmäpingviineitä. Odotimme kovasti reissua alueen halki, mutta valitettavasti sää ei suosinut matkantekoamme ollenkaan. Muutaman päivän aikana saimme kokea huonoa säätä laidasta laitaan: tuulta, sadetta, raekuuroja ja kylmyyttä. Tuuli oli kaikkein pahinta, jouduimme taluttamaan pyöriä tämän tästä ja välillä saimme varoa oikein tosissaan ettei sivutuuli puhaltanut pyöriä keskelle tietä. Telttammekin kärsi ja jouduimme sitä myöhemmin hiukan paikkailemaan.

Muutama kohokohta tältäkin osuudelta silti löytyi. Yövyimme Curio Bayssä päästäksemme kokeilemaan onneamme pingviinien näkemisessä. Rannalla pesii pieni yhdyskunta näitä erittäin harvinaisia lintuja, joita voi nähdä vain Uudessa-Seelannissa. Olimme kuulleet, että rannalle kannattaa mennä ajoissa odottamaan, kun pingviinit illansuussa palaavat mereltä takaisin pesiinsä. Olimme hyvin onnekkaita, sillä juuri saavuttuamme rannalla alkoi tapahtua. Yksi toisensa jälkeen merestä nousi pingviinejä ja ne aloittivat hitaan vaelluksensa kohti pesiään. Nämä linnut ovat luonnostaan hyvin arkoja ja kaikenlainen melu ja häly saattaa pelästyttää ne takaisin mereen. Kaikki seurasivatkin hyvin hiljaa niiden menoa. Linnut itse eivät olleet yhtään hiljaisia vaan pitivät aikamoista ääntä. Oli hienoa nähdä näitä otuksia niiden luonnollisessa elinympäristössä. Pingviinit näyttivät juuri sellaisilta kuin olin kuvitellutkin, suloisen kömpelöiltä.

Samalta rannalta löytyi myös mielenkiintoinen fossiloitunut metsä. Rantakallioissa saattoi erottaa kokonaisten puidenrunkojen fossiloituneita jäänteitä.



Curio Bayn fossiloitunutta metsää.



Keltasilmäpingviinien asuttama ranta



Sateen hiukan tauottua pääsimme myös kävelemään kauniille McLean Falls -vesiputoksille.

Käännekohta

Vaikka emme olleetkaan aloittaneet reissuamme aivan Uuden-Seelannin pohjoisimmasta kolkasta, tuntui eteläisimpään kärkeen Bluffiin saapuminen melkoiselta saavutukselta. Vaikka tämä tuskin oli reissumme puoliväli ajallisesti tai etäisyydellisesti, ajattelimme puolen reissua olevan takana. Oli aika kääntyä ympäri ja suunnata takaisin pohjoiseen - kohti kotia! Sitä ennen juhlistimme kuitenkin saavutustamme fish&chips -illallisella.



Etäisyyksiä eri maailmankolkkiin. Kyltti kertoo, että Uuden-Seelannin pohjoiskärkeen Cape Reingaan on matkaa 1401 km, mutta vain linnuntietä! Mutkaisia teitä pitkin etäisyys lähes tuplaantuu.



Takana matka halki Uuden-Seelannin, edessä aava meri!



Nial oli tyytyväinen saavutettuamme määränpäämme ja myös keksittyään Bluff-voileivän kolmella täytteellä: pähkinävoita, hilloa ja suklaalevitettä!



Kiipesimme korkealle kaupungin ylle näkymiä ihailemaan.

Naps!

Matkamme etelään päin suuntautuva osio alkoi lähestyä loppuaan, enää oli ohjelmassa Queenstown-Invercargill ja Invercargillista pieni polkaisu eteläisimpään niemenkärkeen Bluffiin. Mutta pian Queenstownista lähdettyämme pyörän peräkärry hajosi. Onneksi saimme tavarat lastattua pyöriimme ja pääsimme jatkamaan matkaa hajonnut peräkärry tyhjillään. Invercargillissa saimme eräässä pyöräliikkeessä mahtavaa palvelua, he soittivat valmistajalle ja pian meille oli matkalla uusi peräkärry takuuseen kuuluvana. Jouduimme viettämään tapauksen vuoksi Invercargillissa pari ylimääräistä päivää, mutta ainakin loppumatkamme oli pelastettu!


Peräkärry ei enää halunnut jatkaa matkaa.

Matka Milford Soundiin

Milford Sound oli paikka, jonka halusimme molemmat ehdottomasti nähdä. Mietimme jopa pitkään pyöräilevämme sinne, mutta koska paikka oli niin syrjässä reitiltämme, päätimme sen sijaan osallistua järjestetylle bussikierrokselle. Tämä olikin ainut kerta koko reissumme aikana, kun varsinaisesti tuimme Uuden-Seelannin turismia osallistumalla johonkin järjestettyyn aktiviteettiin!

Matka oli suuri elämys. Pieni punainen bussimme lähti aamuvarhaisella Queenstownista kohti Milford Soundia ja kuskimme kertoili mielenkiintoisia yksityiskohtia reitiltämme ja Uudesta-Seelannista ylipäänsä. Pysähdyimme Te Anaussa pikaiselle myöhäisaamupalalle ja jatkoimme matkaa hiukan tihkuisessa säässä. Harmittelimme hiukan säätä, sillä ennuste oli lupaillut upeaa päivää. Kun pysähdyimme lounaalle, tihkusade muuttui oikein kunnon sateeksi. Siitä huolimatta urhea kuskimme grillasi meille sadetta uhmaten hienon lounaan, jonka söimme bussin suojissa. Grillilounas oli se yksityiskohta, joka sai meidät valitsemaan juuri tämän kierroksen, emmekä pettyneet. Söimme makkaraa, grillivartaita ja salaatteja, ja kaikki maistui todella hyvältä. Ruokaa oli niin runsaasti, että haimme useasti lisää!

Onneksemme taivas alkoi kirkastua kun lähestyimme Milford Soundia ja harmaiden pilvien seasta alkoi pilkottaa korkeita vuoria. Maisemat loppumatkasta olivat henkeäsalpaavat, lumihuippuiset vuoret kohosivat joka puolella ja sateen jäljiltä vuorenrinteillä oli lukemattomia pieniä vesiputouksia. Päästyämme perille vuonon rannalle sateesta ei ollut enää jälkeäkään ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Niin nopeasti sää voi muuttua!

Päivän ehdoton kohokohta oli vuonoristeily Milford Soundissa. Paistattelimme päivää laivan kannella ilmaista kahvia juoden ja maisemia ihaillen. Risteily vei meidät katsomaan vesiputouksia, vuoria ja vuonon eläimiä aina lähes avomerelle asti. Näimme hylkeitä ja delfiinejä ja kastuimme vesiputousten alla.

Olimme takaisin Queenstownissa vasta illansuussa, väsyneinä mutta tyytyväisinä hienoon reissuumme.



Kun sää kirkastui, pääsimme ihailemaan upeita vuoristomaisemia.



BBQ Bus oli nimensä veroinen!



Postikorttimaisema



Vuonon rannalla



Vuonoristeilyllä



Matkalla näkyi hylkeitä paistattelemassa päivää rantakallioilla.



Aurinko paistoi koko risteilyn ajan.

Kohti Queenstownia

Vietimme Wanakassa pari päivää leirintäalueella rentoutuen ja pientä keskustaa kierrellen. Kävimme myös elokuvissa, mikä olikin elämys, sillä leffateatteri ei ollut ihan tavallisimmasta päästä: tavallisen tuolirivistön sijaan istumapaikkoja löytyi sohvista nojatuoleihin ja lentokoneenistuimista autoon! Muutenkin teatteri oli hyvin persoonallinen. Onneksi olimme ajoissa paikalla, sillä näytökset olivat hyvin suosittuja.

Wanakasta jatkoimme matkaa Queenstowniin. Matkanteko oli melko hidasta monestakin syystä. Ensin jouduimme pysähtymään puoleksi tunniksi, koska tie oli suljettu räjäytystöiden vuoksi. Harmiksemme emme kuitenkaan päässeet näkemään isoa pamausta. Hyvä puoli pysähdyksessä oli kuitenkin se, että päästyämme jatkamaan matkaa tie suljettiin jälleen ja saimme pyöräillä seuraavan puoli tuntia autottomalla tiellä. Mutta sitten alkoi tuulla ja jouduimme taistelemaan koko loppumatkan valtaisassa vastatuulessa. Välillä emme edes päässeet eteenpäin! Pysähdyimme myös eräälle sillalle katselemaan benjihyppäjiä. Minua ei köyden varassa killuminen innostanut, mutta pakko ihailla hyppääjien rohkeutta!

Queenstownissa vietimme päivän kierrellen kaupunkia, kävelimme puistoissa ja rantakadulla ja kävimme vedenalaisessa observatoriossa katselemassa isoja kaloja ja sukeltavia lintuja.



Katselemassa rohkeita ihmisiä hyppimässä alas sillalta



Innostuimme kun näimme nämä kalliot, sillä paikka on opaskirjamme kannessa!



Queenstownissa kävelykierroksella

Maisemakuvia (taas!)

Matkalla Wanakaan saimme nauttia reissun ehkä hienoimmista maisemista (ja myös hienosta säästä!). Tie kiemurteli sinistäkin sinisempien järvien rantoja pitkin ja joka puolella kohosivat upeat vuoret. Kuvat puhukoot puolestaan!



Mäetkin olivat tällä osuudella jyrkempiä kuin muualla!



Nial ehti huipulle aina ensin ja ehti ottaa monia kuvia minusta ahkeroimassa mäkeä ylös.



Tässä ollaan jo saavuttu Wanakaan ja vietetään evästaukoa järven rannalla.

Kutsumattomia vieraita

On aamuyö DOC-leirintäalueella kauniin Wanaka-järven rannalla, Nial häsää teltassa otsalampun kanssa kuin jotain etsien.

Eeva: Mitä on hukassa?
Nial: Älä nyt pelästy, mutta täällä on hiiri.

En edes kirkunut, vaan autoin hiirijahdissa. Mutta miten saada kiinni pieni vikkelä hiiri teltassa? Lopulta otus piiloutui vaelluskenkääni ja saimme sen heivattua ulos. Aamulla tutkimme tuhoja ja kävi ilmi, että hiiri oli tullut sisään jyrsimällä teltan hyttysverkkoon reiän. Lisäksi elukka oli popsinut mysliämme oikein urakalla! Myöhemmin huomasimme vielä, että yhdessä pyörälaukussakin oli hiirenmentävä reikä ja siellä ollutta leipää oli syöty. Ei tietoa, oliko sama otus käynyt kahdella vierailulla vai oliko meidät yllättänyt nälkäinen hiirilauma.



Tällä kauniilla leirintäalueella ruokamme päätyi nälkäisen hiiren suihin.

Yli vuorten

Matkamme jatkui länsirannikkoa pitkin aina Haastiin asti, jossa taas kerran meidät yllätti rankkasade. Kehnoon säähän kyllästyneinä päätimme pitää parin päivän tauon sekä pyöräilystä että telttailusta ja varasimme suosiolla huoneen motellista, jotta pääsimme kuivattelemaan itseämme ja kamojamme. Tauko kannatti, sillä levänneinä ja kuivina pääsimme jatkamaan matkaa. Haastista ei sitten enää päässytkään rannikkoa pitkin etelämmäksi, vaan piti kääntyä sisämaahan päin ja ylittää Eteläiset Alpit. Haast Pass on eteläisin ja matalin kolmesta vuortenylityspaikasta, joten sikäli pääsimme helpolla, mutta silti vuorten yli polkemisessa oli kova työ! Lopulta ylitys sujui kuitenkin nopeasti ja pääsimme ihailemaan maisemia toisella puolella. Maisemat muuttuivatkin täydellisesti heti vuorten yli päästyämme, paljon vähemmän metsää ja puita, enemmän kuivaa heinikkoa. Sademäärien ero vuorten eri puolilla on suuri ja sen todella huomaa.



564 metrin korkeudessa, Haast Pass selvitetty!



Tällaisissa maisemissa poljettiin vuorten toisella puolella.

Vaeltajan unelma

Tästä ei vaellus paljon parane! Lähdimme parin päivän vaellukselle pitkin Copland Trackia, joka kulkee 17km matkan kauniissa metsäisissä ja vuoristoisissa maisemissa. Matkalla on monia huimia joenylityksiä pitkin riippusiltoja. Perillä odottaa kauniissa laaksossa sijaitseva mökki, jossa voi majoittua. Paikan nimi on osuvasti Welcome Flat, sillä upeat maisemat ovat vasta alkua! Ihan mökin lähistöllä sijaitsevat kuumat lähteet nimittäin muodostavat ihania kuumia altaita, joissa voi rentouttaa vaelluksen väsyttämiä lihaksia. Ja altaissa lojuessaan voi samalla ihailla ympärillä kohoavia lumihuippuisia vuoria.

Kuumat altaat todellakin olivat kuumia! Joihinkin ei voinut kuin varpaita nopeasti kastaa itseään polttamatta. Lämpötila eri altaissa kuitenkin vaihteli hiukan, joten aina löytyi se sopivan lämpöinen lammikko. Pohjan pehmeässä mudassa oli kiva lekotella.



Päivän vaellusurakka vasta alkamassa



Evästauko kauniin turkoosin joen rannalla




Joenylitys pitkää riippusiltaa pitkin



Vihdoinkin perillä, aika pulahtaa kuumaan altaaseen!



Altaista aukenivat mahtavat maisemat.



Väsyneet vaeltajat tyytyväisenä altaassa