keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Christchurchissa

Saavuimme Christchurchiin reilusti aikataulustamme edellä, joten saatoimme viettää kaupungissa lähes kaksi viikkoa. Aika ei tullut pitkäksi, sillä näkemistä oli paljon. Christchurch oli kiva yhdistelmä kaupunkia ja luontoa, eikä rantaankaan ollut pitkä matka.

Ensimmäisenä päivänä meille tarjottiin kyyti Lytteltoniin, läheiseen pieneen satamakaupunkiin. Teimme kävelykierroksen historiallisten rakennusten lomassa ja istuimme lounaalla katsellen sataman tohinaa.


Nial Lytteltonissa


Christchurchia sanotaan usein Uuden-Seelannin englantilaisimmaksi kaupungiksi, joten ei liene ihme, että Nial viihtyi siellä hyvin. Nial oli siellä jo käynyt matkallaan Etelämantereelle ja toimi minulle oppaana. Christchurchin keskustassa viihdyimme kahviloissa ja puistoissa ja suhasimme ympäriinsä ilmaisella keskustabussilla. Christchurchista löysimme myös yhden reissun parhaista museoista, on hienoa että niin monet museot Uudessa-Seelannissa ovat ilmaisia!


Minä Christchurchin kauniin katedraalin edessä.


Jotta kuntomme ei päässyt täysin rapistumaan pitkän pysähdyksemme aikana, teimme myös pitkiä pyöräreissuja. Eräs retkemme vei meidät kaupunkia ympäröivien vuorten kautta keskustaan ja sieltä edelleen valkohiekkaisille rannoille. Ihastuimme rantaan niin paljon, että palasimme sinne myöhemmin kokonaiseksi päiväksi lueskelemaan ja syömään jäätelöä. Yhden päivän vietimme myös kierrellen kasvitieteellistä puutarhaa, joka oli valtava!


Vuorilta näkyi koko Christchurchin suuri kaupunki.



Nial ihailee maisemia gondoliasemalta.



Kasvitieteellisen puutarhan vehreyttä



Kukkaloistoa

lauantai 15. toukokuuta 2010

Pääsiäisen viettoa

Pääsiäisen aikaan olimme matkalla kohti Christchurchia. Kaikki tuntuivat olevan liikkeellä ja leirintäalueet olivat lähes täynnä. Onneksi meille löytyi kuitenkin tilaa. Tosin eipä telttammekaan ole suurensuuri!

Olimme jo pitkään miettineet miten juhlistaa pääsiäistä. Nialin perheen pääsiäistraditioihin kuuluu kilpailuttaa munia rinnettä alas ja innostuin kovasti tästä hauskasta aktiviteetista. Koristeltuamme munat etsimme siis sopivan mäen ja lähetimme munat matkaan. Nial voitti kisan, mutta en jäänyt kauas! Kisan päätteeksi pääsimme vielä syömään kilpailumunat.

Minä taas olin monta kertaa julistanut Mignon-munien mahtavuutta, joten päätimme kokeilla tehdä jotain vastaavaa itse. Olimme ostaneet suuret määrät munia ja suklaata, mutta yllätykseksemme kokeilumme onnistui täydellisesti heti ensi yrityksellä. Saimme tyhjennettyä munat ja täytettyä ne sulatetulla suklaalla. Leirintäalueen siivoojakin kiinnostui puuhistamme ja kävi monta kertaa kyselemässä miten touhumme edistyi. Hyvältä suklaamunamme lopulta myös maistuivat!



Pääsiäisen aikaan kävimme myös vaeltamassa...



...ja ylitimme huimia riippusiltoja!



Pääsiäismunien koristelu käynnissä



Nial valmiina vierittämään!



Nial keskittyy tarkkaan puuhaansa.



Suklaa sulaa.



Melkein Mignon-munien veroiset!

Rento vapaapäivä

Lähtiessämme Mount Cookilta meitä onnisti, sillä koko leirintäalue tuntui olevan lähdössä maasta ja kaikki halusivat lahjoittaa meille ylimääräiset tavaransa ja ruokansa. Saimme monta kassillista lahjoituksia ja jatkoimme matkaa täydessä ruokalastissa!

Pysähdyimme päiväksi aurinkoisessa Lake Tekapossa ihan vain rentoutumaan ja ihailemaan turkoosia järveä. Aktiviteetteihin kuului vain istuskelua, kahvin juontia, jäätelön syöntiä ja rannalla kävelyä. Rannalta löytyi myös ihana pieni kivikirkko, joka oli niin suosittu nähtävyys, ettei sisään meinannut mahtua! Seuraavana aamuna meitä vielä hemmoteltiin mitä upeimmalla auringonnousulla.



Lake Tekapo oli sinistäkin sinisempi.




Jätskinsyöntiä. Kyllä, söimme koko laatikollisen!



Auringonnousu

Mount Cookin maisemissa

Muutaman päivän kuluttua odottelumme palkittiin, sää parani ja pääsimme vihdoin hiukan kävelemään vuoristomaisemissa. Emme kiivenneet kovin korkealle, mutta pääsimme silti ihailemaan mahtavia maisemia. Jäätiköt näyttivät olevan ihan vieressä ja vuoret kohosivat ympärillä. Mount Cook pysyi yhä pilvien peitossa vaelluksemme ajan, mutta juuri kun olimme lähteneet pyöräilemään takaisin päin, pilvet väistyivät sen verran että saimme nähdä vilauksen huipusta. Pidimme itseämme melko onnekkaina, monilta kävijöiltä tuo näky jää näkemättä, sillä vuori on suurimman osan ajasta pilvien peitossa. Kyllä kannatti odottaa muutama ylimääräinen päivä!


Vuoria ja jäätiköitä



Evästauko hienoissa maisemissa



Näkymä alas laaksoon



Lopulta myös itse Mount Cook näyttäytyi pilvien lomasta.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Kohti pohjoista ja vuoria

Pysähdyimme Dunedinissa pariksi päiväksi rentoutumaan ja odottelemaan sään paranemista. Pyöränikin kaipasi korjausta. Ohjelmaamme kuului myös kierros Cadburyn suklaatehtaassa ja herkuttelimme suklaalla oikein urakalla, nam! Fazerin puutteessa Cadburykin näköjään menettelee. Kaupunkivisiitin jälkeen jatkoimme rannikkoa pitkin pohjoiseen. Pysähdyimme rannalle tutkailemaan erikoisia pyöreitä kivenjärkäleitä, jotka tunnetaan nimellä Moeraki Boulders. Niitä löytyi rannalta kymmenittäin!



Moeraki Boulders



Nial pyöreällä kivellä


Päätimme tehdä pitkän lenkin sisämaahan päin ja käydä katsomassa Mount Cookia hiukan lähempää. Matka sinne ei tarjonnut kovin paljon nähtävää, pyöräilimme lähinnä peltojen ja pienten kylien halki ja yövyimme pienillä vaatimattomilla leirintäalueilla. Onneksi sää pysyi hienona ja lämpimänä aina siihen saakka kun olimme jo lähes perillä. Sitten alkoi sataa ja tuulla, joten jäimme parinkymmenen kilometrin päähän Mount Cookin kylästä hiukan paremmalle leirintäalueelle odottelemaan parempaa keliä.



Turkoosin Lake Pukakin rannalla, taustalla Eteläiset Alpit

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

The Catlins ja sään oikut

Eteläsaaren kaakkoisrannikko tunnetaan nimellä the Catlins. Alue on kuuluisa kauneudestaan ja eläimistöstään, siellä pesii mm. harvinaisia keltasilmäpingviineitä. Odotimme kovasti reissua alueen halki, mutta valitettavasti sää ei suosinut matkantekoamme ollenkaan. Muutaman päivän aikana saimme kokea huonoa säätä laidasta laitaan: tuulta, sadetta, raekuuroja ja kylmyyttä. Tuuli oli kaikkein pahinta, jouduimme taluttamaan pyöriä tämän tästä ja välillä saimme varoa oikein tosissaan ettei sivutuuli puhaltanut pyöriä keskelle tietä. Telttammekin kärsi ja jouduimme sitä myöhemmin hiukan paikkailemaan.

Muutama kohokohta tältäkin osuudelta silti löytyi. Yövyimme Curio Bayssä päästäksemme kokeilemaan onneamme pingviinien näkemisessä. Rannalla pesii pieni yhdyskunta näitä erittäin harvinaisia lintuja, joita voi nähdä vain Uudessa-Seelannissa. Olimme kuulleet, että rannalle kannattaa mennä ajoissa odottamaan, kun pingviinit illansuussa palaavat mereltä takaisin pesiinsä. Olimme hyvin onnekkaita, sillä juuri saavuttuamme rannalla alkoi tapahtua. Yksi toisensa jälkeen merestä nousi pingviinejä ja ne aloittivat hitaan vaelluksensa kohti pesiään. Nämä linnut ovat luonnostaan hyvin arkoja ja kaikenlainen melu ja häly saattaa pelästyttää ne takaisin mereen. Kaikki seurasivatkin hyvin hiljaa niiden menoa. Linnut itse eivät olleet yhtään hiljaisia vaan pitivät aikamoista ääntä. Oli hienoa nähdä näitä otuksia niiden luonnollisessa elinympäristössä. Pingviinit näyttivät juuri sellaisilta kuin olin kuvitellutkin, suloisen kömpelöiltä.

Samalta rannalta löytyi myös mielenkiintoinen fossiloitunut metsä. Rantakallioissa saattoi erottaa kokonaisten puidenrunkojen fossiloituneita jäänteitä.



Curio Bayn fossiloitunutta metsää.



Keltasilmäpingviinien asuttama ranta



Sateen hiukan tauottua pääsimme myös kävelemään kauniille McLean Falls -vesiputoksille.

Käännekohta

Vaikka emme olleetkaan aloittaneet reissuamme aivan Uuden-Seelannin pohjoisimmasta kolkasta, tuntui eteläisimpään kärkeen Bluffiin saapuminen melkoiselta saavutukselta. Vaikka tämä tuskin oli reissumme puoliväli ajallisesti tai etäisyydellisesti, ajattelimme puolen reissua olevan takana. Oli aika kääntyä ympäri ja suunnata takaisin pohjoiseen - kohti kotia! Sitä ennen juhlistimme kuitenkin saavutustamme fish&chips -illallisella.



Etäisyyksiä eri maailmankolkkiin. Kyltti kertoo, että Uuden-Seelannin pohjoiskärkeen Cape Reingaan on matkaa 1401 km, mutta vain linnuntietä! Mutkaisia teitä pitkin etäisyys lähes tuplaantuu.



Takana matka halki Uuden-Seelannin, edessä aava meri!



Nial oli tyytyväinen saavutettuamme määränpäämme ja myös keksittyään Bluff-voileivän kolmella täytteellä: pähkinävoita, hilloa ja suklaalevitettä!



Kiipesimme korkealle kaupungin ylle näkymiä ihailemaan.