Punakaikin kalliot

Nelsonista polkaistiin vauhdilla St Arnaudiin ja sieltä seuraavana päivänä 160km länsirannikon Westportiin, jossa oli pakko levähtää pari päivää, kun pyörätkin alkoivat hajoilla tuollaisesta urakoinnista! Ensimmäinen varsinainen kohteemme länsirannikolla oli kuitenkin Punakaiki ja kuuluisat kivimuodostelmat 'Pancake Rocks'. Pannukakkukivet olivat nimensä mukaiset ja upeat. Luonnonvoimat tosiaan jylläsivät, kun isot aallot jysähtelivät rantakallioihin. Sopivalla merenkäynnillä kallionkoloista suihkuaa ilmaan isoja vesipatsaita, mutta tätä ilmiötä ihan parhaimmillaan emme päässeet näkemään.

Alueelta löytyy myös luolia, joita kävimme tutkimassa yhden himmeän otsalamppumme valossa. Onneksi luolat eivät olleet kovin isoja!



Länsirannikko oli upeaa seutua, paljon korkeuseroja, hiekkarantoja ja vihreää, vehreää sademetsää. Ja rantaa seuraileva, mutkitteleva tie! Tuli paratiisifiilis :)



Kuin pannukakkuja pinossa



Upeita luonnonmuodostelmia



Pancake Rocks





Nial oli tyytyväinen, kun alueelta löytyi myös luolia.

Viininmaistelua

Nelsoniin päästyämme päätimme lähteä päiväksi viininmaistelukierrokselle. Kävimme kolmella eri lähialueen viinitilalla ja maistoimme yhteensä lähes kahtakymmentä eri viiniä. Yhdellä tilalla pääsimme rupattelemaan tilan omistajan kanssa ja kuulimme hiukan viinin valmistuksestakin. Nelsonin alueen viinit olivat hyviä! Olemme molemmat yleensä enemmän punaviinin ystäviä, mutta tällä kertaa ihastuimme erityisesti valkoviineihin. Minulle uusia tuttavuuksia olivat makeat jälkiruokaviinit, jotka olivat todella hyviä, mutta hiukan normiviiniä kalliimpia. Lopulta valitsimme joukosta omaksi viinisuosikiksemme erään luomuvalkoviinin, jota ostimme pullollisen illallisen kanssa nautittavaksi.



Viinejä maisteltavaksi ja sämpylöitä tomaatin ja brie-juuston kanssa evääksi, nam!



Maisteltavat viinit sai itse valita.



Väliin vähän vettä..



Viinitilat olivat pieniä ja kauniita!



Uusi sato kypsymässä

Eteläsaarelle

Wellingtonissa seuraamme liittyi Olli pariksi päiväksi ja jatkoimme yhdessä matkaa Eteläsaarelle. Ajoitus olikin juuri täydellinen, sillä Wellingtonissa tuuli ja satoi kaatamalla, mutta heti Eteläsaarelle päästyämme aurinko näyttäytyi ja sää jatkui upeana päiväkausia. Laivamatka Cookin salmen yli Wellingtonista Pictoniin oli upea varsinkin loppumatkasta, kun pääsimme pois avomereltä. Onneksi ei keinuttanut liikaa! Eteläsaaren maisemat ihastuttivat heti ensihetkistä. Ensimmäiseksi yöksi Eteläsaarella majoituimme DOC-leirintäalueelle kauniin lahden rannalle. DOC eli Department of Conservation on taho, joka vastaa kaikista Uuden-Seelannin luonnon- ja kansallispuistoista sekä vaellusreiteistä ym., ja heillä on monia upeilla paikoilla sijaitsevia leirintäalueita, joilla saa yöpyä pientä maksua vastaan.



Nial ja Olli laiva-aamiaisella



Minä tutkin laivareittiämme.



Interislander kuljetti meidätkin perille! Vastaantuleva laiva ja Eteläsaaren upeita maisemia.



Näkymä alas Pictoniin



Sporttinen pyöräseurueemme valmiina Eteläsaaren haasteisiin!



Illallinen valmistuu rannalla. Seuraavana aamuna ranta oli kokonaan veden peitossa, niin suuri oli vuorovesivaihtelu!

On the road

Tauposta Wellingtoniin pyöräilimme vauhdilla emmekä juuri pysähdelleet matkalla muuta kuin nukkumaan. Pyörän satulastakin näkee kuitenkin paljon (enemmän kuin auton ikkunasta ehtii nähdä, siksi olemmekin nyt niin ihastuneet tähän kulkumuotoon). Tässä muutamia hetkiä ja näkymiä tuolta matkalta!



Tiellä saa varoa kaikenlaista!



Hienoja maisemia. Kukkuloita löytyi ylitettäväksi vaikka kuinka paljon (ja kunto kasvaa)!



Nial ihailee Raukawa Falls -putouksia.



Lisää hienoja maisemia. Tämä kuva tosin on lavastettu, oikeasti olimme menossa toiseen suuntaan!



Nial sulattelee rannalla ruokaa vedeltyämme napaamme neljälle hengelle tarkoitetun valtavan fish&chips -annoksen!



Aurinko alkaa laskea rannalla (Himatangi Beach).



Ylämäen huipulla on aina voittajafiilis. Tässä ihastelemme maisemia 10km ylämäen jälkeen, alhaalla näkyy Waikanae, josta lähdimme liikkeelle. Akatarawa Road oli upea kiemurteleva vuoristotie, näimme paljon upeita maisemia tuona päivänä!



Auringonlasku Lower Huttissa lähellä Wellingtonia

Tulivuorikierroksella

Taupossa pysähdyimme pariksi päiväksi. Nialilla oli siellä tuttuja, joiden luona saimme majailla ja nukkua ihan oikeassa sängyssä - luksusta ohuiden makuualustojen jälkeen! Ja mikä parasta, pääsimme ihmettelemään seudun luonnonihmeitä paikallisten opastuksella. Myös Taupon seutu on hyvin tuliperäistä, joten luonnollisesti retkemme suuntautuivat taas tuliperäisyyksiin, vaikka näimmekin myös Huka Fallsin upeat vesiputoukset. Välillä hirvitti kävellä kaikkien kiehuvien lammikoiden keskellä ja kuvittelin koko ajan humpsahtavani maankuoren läpi suoraan hehkuvaan laavaan. Sen sijaan tulivuoret olivat upeita!



Rikkimuodostelmia



Rainbow Crater - iso kuoppa maassa täynnä kiehuvaa vettä!



Huka Falls



Mt Ruapehun edessä



Minä ja Mt Doom - taustalla siis Mt Ngauruhoe, joka toimi mallina Sormusten herran kuuluisalle vuorelle!

Kiehuu ja kuplii

Rotorua tosiaan oli melkoinen terminen ihmemaa! Minne tahansa menikin, aina löytyi joku höyryävä kuuma lähde tai lammikko kuplivaa mutaa. Rotorua on iso matkailukohde, joten usein näiden ihmeiden näkemisestä sai pulittaa tuntuvan hinnan, mutta hintatietoisina (suorastaan piheinä) matkaajina päätimme etsiä ne ilmaiset paikat. Ja niitäkin kaupungista löytyi monen päivän tarpeiksi! Usein nämä kiehtovat paikat saattoi löytää ihan pelkästään hajuaistin avulla, sillä niiden lähistössä leijui se kuuluisa mädän kananmunan lemu. Rikin hajusta huolimatta olisin jaksanut näitä luonnonihmeitä katsella ja tutkailla vaikka kuinka kauan, niin mielenkiintoisia ne olivat!



Joka puolelta nousi höyryä.



Tähän lammikkoon en olisi halunnut pudota!



Ihana sininen lammikko



Nämä muta-altaat löytyivät leirintäalueeltamme, vain muutaman kymmenen metrin päässä telttapaikastamme!



Kiehuvaa mutaa


Rotorua on myös yksi suurimmista maorikulttuurin keskuksista, mutta valitettavasti maorikulttuuriinkaan ei pääse tutustumaan ihan ilmaiseksi, joten jätimme senkin väliin tällä kertaa. Jotta vierailumme ei kuitenkaan olisi keskittynyt ihan pelkästään tuliperäisyyksiin, kävimme kävelemässä läheisessä punapuumetsikössä.



Näiden puiden varjossa tunsi olonsa melko pieneksi.



Punapuuhali


Juuri kun tuntui, että olimme nähneet Rotoruaa tarpeeksi ja olimme valmiit jatkamaan matkaa, alkoi sataa. Ja sitä jatkui. Ja jatkui. Onneksi oli leirintäalueen kuumat altaat, joissa ei ollut kylmä edes rankkasateella! Lopulta oltuamme jumissa sateen keskellä pari päivää, päätimme uhmata sadetta ja jatkoimme matkaa Taupoon. Onneksi sääkin lopulta parani!




Onneksi tämä ei ollut meidän telttamme!